• Kiinan kaoottisuus: Vaikka byrokratia on todennäköisesti pahempaa kuin Suomessa, liikenteessä kulkeminen vaarallista ja ilma useimmiten saastunutta, kiinalaista yhteiskuntaa oppii lukemaan ja hengityksensuojaimia saa kaupoista. Ihminen sopeutuu.

• Vuokrasopimus: Jos joutuu turvautumaan Kiinassa yliopiston ulkopuoliseen majoitukseen, vuokrasopimuksen kanssa tulee olla varovainen. Jos huomaa, että vuokrasopimuksessa on epäselviä kohtia, kuten esimerkiksi tulkinnanvaraisuus koskien veroista vastuussa olevaa tahoa, kannattaa pyytää vuokranantajaa täydentämään sopimusta kaikkien sopimuskappaleiden osalta. Vaikka vuokranantaja vakuuttaisikin, että hän tulee pysymään ei-kirjatuissa sitoumuksissa, näin ei välttämättä tapahdu. Ennen kaikkea tulee kuitenkin säilyttää hyvät välit vuokranantajaan, koska asian riitauttaminen ei useimmiten johda mihinkään. Jos riitatilanne kuitenkin kärjistyy, yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan professoreilta saa todennäköisesti apua.

• Verkostot: Kiinalaiset ja muut maassa asuvat kontaktihenkilöt ovat äärimmäisen hyödyllisiä, kun yrittää avata pankkitilin tai puhelinliittymän. Asiointi viranomaisten luona ja kaasun lataaminen kortille on myös paljon mutkattomampaa. WeChat on oiva työkalu.

• Liikkuminen: Bussilla reilun kahden kilometrin matka taittui matkalipulla, joka maksoi noin neljätoista senttiä. Sama osuus maksoi taksilla kuljettaessa kaksi euroa. Metroa puolestaan kannattaa käyttää pitkillä matkoilla; joskin flunssakauden aikana pakkautuminen täpötäyteen metrovaunuun voi olla turmiollista. Kesäaikaan pyöräily on kuitenkin kätevin liikkumismuoto, varsinkin kun pyörän voi hankkia ja siitä pääsee eroon helposti.

• Kiinan nettisensuuri: VPN on tarpeellinen, kun haluaa kiertää palomuurin ja päästä käsiksi esimerkiksi muihin hakukoneisiin kuin kiinalaiseen Baiduun, joka kuulemma sensuroi useat Kiinan hallituksen kannalta arkaluontoiset haut. Helsingin yliopisto tarjoaa VPN-yhteyden osoitteessa www.vpn.helsinki.fi.

• Loppujen lopuksi: Kiina tarjoaa jokaiselle jotain, koska maa on toisaalta taipunut länsimaiseen elämäntyyliin, mutta perinteisestä kiinalaisuudesta halutaan edelleen pitää kiinni. Räätälipalvelut ovat edullisia, mutta aitoja luksustuotteitakin saa – unohtamatta kuitenkaan väärennettyjä versioita näistä.

--

Paluusta on nyt kulunut lähes viikko – ja olen pääasiassa hymyillyt koko tämän ajan. Suihkuvesi on ollut lämmintä, koska kaasu tai sähkö ei ole loppunut. Jos minua on janottanut, kaupan sijasta olen käynyt keittiön vesihanalla. Yöt olen nukkunut raukeasti, koska ulkona on hiljaista ja autoilijat tööttäävät harkiten. Suomalaiset kämppäkaverini, joita en tunne kovin hyvin, ovat varmasti noteeranneet paluuni, mutta he eivät ole sanoneet mitään – ja se on täydellisen okei, koska Pekingissä kanadalaiskämppikseni ei sietänyt hiljaisuutta. In sum, tykkään tästä maasta entistä enemmän.   

Opetuksessa oli myös painotuseroja. Sopimusoikeudessa professori ei niinkään toivonut meidän osaavan Kiinan lainsäädännön pykäliä ulkoa, vaan pikemminkin meidän piti ymmärtää lakien taustalla olevia päämääriä ja poliittis-historiallisia tekijöitä, kun taas immateriaalioikeuden professori painotti vahvasti pykälien osaamista.    

Kansainvälisen oikeuden kurssi poikkesi muista siten, että professoria avustava assistentti tarjoili teetä ja keksejä opiskelijoille luentojen aikana. Tämä juontui siitä, että professorin mukaan opetuksesta tulee sitä hedelmällisempää, mitä onnellisempia opiskelijat ovat. Kurssi oli muutenkin yksi kiinnostavimmista, sillä opiskelijat pyrkivät antamaan itsestään paljon keskustelujen myötä. Toisaalta opin arvostamaan myös niitä kursseja, joissa professori luennoi perinteiseen tapaan, sillä tällöin ei tarvinnut olla koko ajan varpaillaan sen suhteen, joutuuko vastaamaan kiperään kysymykseen.   

Professoreiden kielitaidon taso vaihteli rajusti ja useimmiten huomasikin helposti, jos professorilla oli luennoitsijataustaa Kiinan ulkopuolelta tai hän oli opiskellut ulkomailla. Eräällä professorilla oli maneerina toistaa vähintään kerran oppitunnin aikana miten huono hänen englantinsa on. Toinen puolestaan laittoi kurssin päätteeksi pahoitteluviestin siitä, että hänen englannin kielen taitonsa oli hieman puutteellinen. Henkilökunnan kielitaito on yksi tekijä, joka kannattaa huomioida vaihtomaata pohdittaessa. Jos haluaa parantaa omaa kielitaitoaan esimerkiksi englannin osalta, englanninkielisen maan valitseminen  voisi olla kaikista johdonmukaisinta.

Kuten jo alkuaikoina mainitsin, viiden kurssin osalta läpipääsyn edellytyksenä oli esseen kirjoittaminen. Tekstiä tuli tuotettua kymmenien tuhansien sanojen edestä, mikä on kyllä laajentanut sanavarastoani huimasti. Tutkielmien minimisanamäärät vaihtelivat kolmen ja viiden tuhannen välillä.  

Immateriaalioikeuden kurssilla teimme lukukauden puolivälissä pienen kirjoitelman, minkä lisäksi kurssin päätteeksi sähköpostiin tuli kotitentti, joka piti palauttaa professorille kahden vuorokauden sisällä. Kolmen oikeustapauksen ratkominen sujui jouhevasti kämppäkavereideni kanssa. Huomasin samalla, että kotitentti jäi ainoaksi ryhmätyöksi (vaikka se ei sitä varsinaisesti ollutkaan) koko kevään aikana, mitä pidän isona puutteena.  

Myöskään sopimusoikeudessa emme kirjoittaneet tutkielmaa, vaan teimme kokeen, jossa piti valita kolmesta oikeustapauksesta kaksi, ja aikaa oli käytettävänä kaksi tuntia. Muistiinpanoja ja lainsäädäntöä sai hyödyntää vapaasti kokeen aikana. Olin aluksi helpottunut siitä, että vastauksen sai laatia (omalla) tietokoneella, mutta kun aloin kopioida kohtia Kiinan sopimuslaista, huomasin että sanat olivat kiinni toisissaan. Jouduin käyttämään noin viidesosan tenttiajasta välilyöntien lyömiseen, mikä varmasti tulee näkymään arvosanassa. 1–0 perinteiselle lyijykynätentille.  

Olin teen suurkuluttaja jo Suomessa, mutta täällä määrä on räjähtänyt, sillä saatan juoda vuorokaudessa jopa kaksi litraa. Makeutusaineet olen myös oppinut jättämään pois ja tunnistamaan kunkin teen oman, omaleimaisen maun. Olisin varmasti yksi onnellisimmista henkilöistä, jos samanlaisen vesisysteemin saisi Helsingin yliopistolle.

Nostin paikallisesta automaatista maaliskuun alussa 3 000 yuania 436,51 eurolla. Kaksi viikkoa myöhemmin menin samaan rahannostopisteeseen ja nostin myös 3 000 yuania. Jälkimmäisellä kerralla minulta kuitenkin veloitettiin 465,52 euroa eli noin kolmekymmentä euroa enemmän. Kadun hieman, että en tehnyt ennen lähtöäni riittäviä taustatöitä sen selvittämiseksi, mikä on huokein tapa elää ulkomailla, jos varat on sidottu kotimaan pankkiin. Olen pohtinut kiinalaisen pankkitilin avaamista ja tietyn summan siirtämistä sinne, mutta pankin mukaan tämä on kalliimpaa kuin suoraan automaatista nostaminen.    

Katsoin muutama yö sitten Under the Dome -dokumentin, joka ensin oli laajasti esillä kiinalaisessa mediassa mutta joka kuitenkin aika pian sensuroitiin siihen kohdistuvan valtavan kiinnostuksen takia. Dokumentissa toimittaja Chai Jingin lähestymistapa Kiinaan ympäristöongelmiin ja ilmansaasteisiin on intensiivinen, sillä kimmoke dokumentin tekemiseen oli hänen vielä syntymättömällä lapsellaan todettu kasvain, josta Jing syyttää saasteita. Dokumentti on katsottavissa kokonaisuudessaan Youtubesta.  

Saastelukeman tarkistamisesta on tullut pinttynyt tapa. Aloin käyttää suojamaskia heti nähtyäni edellä mainitun dokumentin, ja aloitankin aamuni vierailemalla Yhdysvaltojen suurlähetystön sivustolla (www.stateair.net), jossa ylläpidetään tunnin välein päivittyvää saastelukemaa. Hämmästelen usein sitä, miten kiinalaisten opiskelijoiden annetaan – tai määrätään –  harrastaa liikuntaa pahimpien lukemien aikana. Tälläkin hetkellä, lukeman ollessa 238 joka siis viittaa lohkoon erittäin epäterveellinen, kirjaston viereisellä kentällä on käynnissä jalkapalloharjoitukset ja toisella pelataan koripalloa. 

Huhtikuun puolivälissä koin ensimmäisen hiekkamyrskyn, joka räjäytti lukeman asteikon ulkopuolelle. En ensin tunnistanut paksun pilven koostumusta, mutta kun ympärillä olevat kiinalaiset alkoivat käyttäytyä tavanomaista rauhattomammin ja ryntäillä paikasta toiseen hengitysteitä suojaten, päätin itsekin viettää loppuillan neljän seinän sisällä. Kannatti:

Vaikka Pekingin yliopisto on pitänyt sisällään tähän mennessä useita mieluisia yllätyksiä, kuten edullisen ruoan, paikoittain laadukkaan opetuksen sekä äskettäin rakennetun oikeustieteellisen kirjaston, en voi olla listaamatta muutamia vastoinkäymisiä:

1. Pääsy tiedekunnan kirjastoon: Koska opiskelen oikeustieteellisessä, voisi olettaa, että minulla on automaattinen pääsy kirjastoon. Mutta ei. Tähän pitää hakea erikseen lupaa, joka vie useita arkipäiviä.

2. Kirjojen lainaaminen pääkirjastosta: jotta voi lainata kirjoja, vakuudeksi on jätettävä rahaa viidensadan yuanin edestä.

3. Opiskelijan juoksuttaminen: leimoja papereihin on saatava sieltä ja täältä, minkä jälkeen ne pitää toimittaa kampuksen toiselle laidalle.

4. Vakuutuksen ottaminen: Otin Suomessa vakuutuksen, joka ei kuitenkaan kelvannut Pekingin yliopistolle. Paikallisen vakuutuksen sain vasta kolmen viikon päästä, sillä tietokoneet eivät toimineet ja yliopiston virkailijat olivat unohtaneet papereitani sinne tänne.

5. Puutteellinen tiedottaminen: Ensimmäisenä perehdytyspäivänä seisoin neljän muun opiskelijan kanssa kampusalueella eikä meillä ollut pienintäkään ajatusta, mistä aloittaa. Ei kylttejä, ei oppaita, ei mitään mainintaa perehdytysoppaassa. Jos sattui löytämään englanninkielisen internetsivuston, josta voisi saada apua, sitä joko ei ollut päivitetty vuosikausiin tai se ei vain toiminut. Yliopistolta tuntuu myös uupuvan kanava, jota kautta saisi tiedon tulevista seminaareista ja yritysten esittelytapahtumista.

Elämä kampuksen ulkopuolella on asia erikseen, sillä oman alueen poliisiaseman löytäminen rekisteröitymistä varten, matkapuhelinliittymän ja pankkitilin avaaminen sekä vuokra-asuntoon liittyvät velvollisuudet olivat itsessään projekteja, jotka saivat olon turhautuneeksi. Kehnosta kiinan kielen taidosta ei ole paljoa apua ollut.    

Perjantaina 13. maaliskuuta päättyi kahden viikon testijakso, jonka aikana kävimme luennoilla ja otimme selvää kurssien sisällöstä. Jakson päätteeksi ilmoitimme yliopistolle ne kurssit, joille haluamme osallistua. Tämänkeväinen kurssitarjonta piti sisällään seuraavat:

• Chinese Intellectual Property Law

• Chinese Contract Law

• Chinese Foreign Investment Law

• Chinese Civil Procedure and Arbitration Law

• Chinese Economic Law

• International Law as Applied in China

• Fieldwork

Viimeksi mainitulla kurssilla vierailemme kiinalaisissa asianajotoimistoissa, yrityksissä ja valtion virastoissa. Menin valitsemaan kaikki kurssit, sillä uutuudenviehätys ja noppahimo ovat ainakin vielä tässä vaiheessa mielessä. En osaa sanoa, miten raskas keväästä tulee, sillä suositus oli, että valitsemme enintään neljä kurssia. Näillä näkymin ainoastaan sopimusoikeudesta ja immateriaalioikeudesta järjestetään perinteinen tentti, kun taas muissa pitää laatia noin viidentoista sivun essee teemaan liittyvästä aiheesta, joten ainakin kirjoittamista tulee harjoiteltua.

Kun 26.2. lähdin Helsinki-Vantaalta kohti Pekingiä, minulla oli ainoastaan pieni aavistus siitä, mitä odottaa tulevalta vaihtokaupungilta, kanssaeläjiltäni ja itse Pekingin yliopiston oikeustieteelliseltä. Olin vieraillut Pekingissä muutamaa vuotta aikaisemmin, joten hallitsin summittaisesti julkisten kulkuneuvojen käytön ja kaupungin kartan. Olin myös tutustunut jo muutamaan muuhun vaihto-opiskelijaan, joiden kanssa olin päättänyt muuttaa saman katon alle. He olivatkin hankkineet meille asunnon valmiiksi Wudaokou-nimiseltä alueelta, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Pekingin ytimestä. Wudaokouta voisi luonnehtia opiskelijakeskittymäksi, sillä alueen lähellä sijaitsee Pekingin yliopiston lisäksi muitakin suuria korkeakoululaitoksia.

Asun siis hollantilaisen, kanadalaisen ja turkkilaisen kanssa neljän makuuhuoneen huoneistossa. Kun ensimmäisen kerran näin asunnon, olin järkyttynyt. Edelliset asukkaat olivat jättäneet sen karmeaan kuntoon, kaasu oli juuri päässyt loppumaan ja sää Pekingissä teki siitä jääkylmän. Rakennus on rakennettu ilmeisesti 60-luvulla ja kunto on sen mukainen. En myöskään uskaltanut koskea vesijohtoveteen. Kulttuurishokki kasaantui kuitenkin seuraavalle päivälle, kun paikallisen ruokakaupan myyjä alkoi tiuskia minulle siitä, etten ollut punninnut hedelmiä valmiiksi. Pieni asia, mutta vasta siinä hetkessä tajusin, että kaikista arkisimpiakaan asioita ei voi ottaa itsestäänselvyyksinä.   

Internet on ihmeellinen asia Kiinassa, sillä yleisöltä on evätty pääsy muun muassa Facebookiin ja Googleen. Kampusalueella maksan muutaman euron Internet-yhteydestä, joka suostuu päästämään minut vain kiinalaisille sivustoille, mutta tätä kompensoi asunnolla mieltä lämmittävä VPN, jolla saa taas yhteyden muuhun maailmaan.