Tarkkailen päivittäin kahta lukemaa: euron kurssia ja saastelukemaa.

 

Nostin paikallisesta automaatista maaliskuun alussa 3 000 yuania 436,51 eurolla. Kaksi viikkoa myöhemmin menin samaan rahannostopisteeseen ja nostin myös 3 000 yuania. Jälkimmäisellä kerralla minulta kuitenkin veloitettiin 465,52 euroa eli noin kolmekymmentä euroa enemmän. Kadun hieman, että en tehnyt ennen lähtöäni riittäviä taustatöitä sen selvittämiseksi, mikä on huokein tapa elää ulkomailla, jos varat on sidottu kotimaan pankkiin. Olen pohtinut kiinalaisen pankkitilin avaamista ja tietyn summan siirtämistä sinne, mutta pankin mukaan tämä on kalliimpaa kuin suoraan automaatista nostaminen.    

 

Katsoin muutama yö sitten Under the Dome -dokumentin, joka ensin oli laajasti esillä kiinalaisessa mediassa mutta joka kuitenkin aika pian sensuroitiin siihen kohdistuvan valtavan kiinnostuksen takia. Dokumentissa toimittaja Chai Jingin lähestymistapa Kiinaan ympäristöongelmiin ja ilmansaasteisiin on intensiivinen, sillä kimmoke dokumentin tekemiseen oli hänen vielä syntymättömällä lapsellaan todettu kasvain, josta Jing syyttää saasteita. Dokumentti on katsottavissa kokonaisuudessaan Youtubesta.  

 

Saastelukeman tarkistamisesta on tullut pinttynyt tapa. Aloin käyttää suojamaskia heti nähtyäni edellä mainitun dokumentin, ja aloitankin aamuni vierailemalla Yhdysvaltojen suurlähetystön sivustolla (www.stateair.net), jossa ylläpidetään tunnin välein päivittyvää saastelukemaa. Hämmästelen usein sitä, miten kiinalaisten opiskelijoiden annetaan – tai määrätään –  harrastaa liikuntaa pahimpien lukemien aikana. Tälläkin hetkellä, lukeman ollessa 238 joka siis viittaa lohkoon erittäin epäterveellinen, kirjaston viereisellä kentällä on käynnissä jalkapalloharjoitukset ja toisella pelataan koripalloa. 

 

Huhtikuun puolivälissä koin ensimmäisen hiekkamyrskyn, joka räjäytti lukeman asteikon ulkopuolelle. En ensin tunnistanut paksun pilven koostumusta, mutta kun ympärillä olevat kiinalaiset alkoivat käyttäytyä tavanomaista rauhattomammin ja ryntäillä paikasta toiseen hengitysteitä suojaten, päätin itsekin viettää loppuillan neljän seinän sisällä. Kannatti:

Lukema.jpg