Nyt kun kurssit ovat takanapäin, on hyvä hetki tehdä kevyttä opetuskulttuuria koskevaa vertailua. Kiinalainen opetus oli pääsääntöisesti vain hieman keskustelevampaa kuin Helsingin yliopistossa. Jos luokassa kenelläkään ei ollut mitään sanottavaa, opettaja kaivoi esille kartan, tietynlaisen henkilökohtaisen Facebookin, johon oli listattu jokainen opiskelija kuvan kera, ja pyysi valitsemaltaan henkilöltä kommentin. Tämä oli mahdollista ryhmämme pienen jäsenmäärän takia: kurssista riippuen osanottajia oli 15-20. Esimerkiksi prosessioikeuden kurssilla vieraileva professori kävi lähes jokaisen opiskelijan läpi saman kysymyksen osalta, eikä tyytynyt suppeisiin vastauksiin. Oikeustaloustieteessä taas professori oli hyvin innostunut kuulemaan, miten tietty asia on järjestetty Kiinan ulkopuolisissa maissa, erityisesti Kanadassa tai Yhdysvalloissa. Oman oikeusjärjestelmän tunteminen oli siis tärkeää.  

Opetuksessa oli myös painotuseroja. Sopimusoikeudessa professori ei niinkään toivonut meidän osaavan Kiinan lainsäädännön pykäliä ulkoa, vaan pikemminkin meidän piti ymmärtää lakien taustalla olevia päämääriä ja poliittis-historiallisia tekijöitä, kun taas immateriaalioikeuden professori painotti vahvasti pykälien osaamista.    

Kansainvälisen oikeuden kurssi poikkesi muista siten, että professoria avustava assistentti tarjoili teetä ja keksejä opiskelijoille luentojen aikana. Tämä juontui siitä, että professorin mukaan opetuksesta tulee sitä hedelmällisempää, mitä onnellisempia opiskelijat ovat. Kurssi oli muutenkin yksi kiinnostavimmista, sillä opiskelijat pyrkivät antamaan itsestään paljon keskustelujen myötä. Toisaalta opin arvostamaan myös niitä kursseja, joissa professori luennoi perinteiseen tapaan, sillä tällöin ei tarvinnut olla koko ajan varpaillaan sen suhteen, joutuuko vastaamaan kiperään kysymykseen.   

Professoreiden kielitaidon taso vaihteli rajusti ja useimmiten huomasikin helposti, jos professorilla oli luennoitsijataustaa Kiinan ulkopuolelta tai hän oli opiskellut ulkomailla. Eräällä professorilla oli maneerina toistaa vähintään kerran oppitunnin aikana miten huono hänen englantinsa on. Toinen puolestaan laittoi kurssin päätteeksi pahoitteluviestin siitä, että hänen englannin kielen taitonsa oli hieman puutteellinen. Henkilökunnan kielitaito on yksi tekijä, joka kannattaa huomioida vaihtomaata pohdittaessa. Jos haluaa parantaa omaa kielitaitoaan esimerkiksi englannin osalta, englanninkielisen maan valitseminen  voisi olla kaikista johdonmukaisinta.